Niin se vaan helmikuun ensimmäinen viikko alkaa olla takana. Työpaikalla melko rauhallinen viikko. Harrastusten parissa ihan vilkasta. Maanantai alkoi liikunnan puolesta BodyPumpilla. Tiistaina vietettiin huilipäivää. Keskiviikkona oli kahvakuula, 45 min, ja oli jotenkin niin "tukkoinen" olo treenin aikana, mutta sitkeesti ja hyvän ohjaajan kannustamana työ tehtiin loppuun saakka. Torstaina sitten IntoYoga, joka laittaa kuona-aineet hyvin liikkeelle ja tulee "kuumahiki", eli jotenkin erilainen hikoilu kuin muissa lajeissa. Eilen, perjantaina sitten taas TehoCircuit ja heti perään BodyBalance, ihanat rangan kierrot ja lonkkien avaukset tekee niin hyvää ja ihana päätös viikolle: Loppurentoutus.

Juu, ja ulkoilua viikolla tulee myös, tiistaina pitkä lenkki koiran (esittelen hänet joskus myöhemmin) kanssa ja eilen myös ennen salille lähtöä n. tunnin lenkki koiran kanssa :) Tässäpä kunotoilupäväkirjaa lyhykäisesti tältä viikolta. Salilla ja melkein kaikissa samoissa ryhmäliikuntatunneilla käy myös minun mieheni ja meidän 16v tytär on myös aloitellut samalla salilla käyntiä. Nuorempi, eilen 14v täyttänyt tytär harrastaa ratsastusta, käy maanantaisin ohjatulla ratasastustunnilla ja muuten tallilla hevoshommissa satunnaisesti viikon aikana.

Aloitin käydä aktiivisesti salilla (tarkoitan tällä ryhmäliikuntatunteja) reilu vuosi sitten. Ostin jäsenyyden salille ja innostuin tosi paljon, oman saliohjelmankin sain trainerilta, mutta se on jäänyt vähemmälle, ryhmäliikuntaunnit vetää puoleensa enemmän. Myös ravinto-opastusta sain ja hyvän viikko-ohjeen syömisistä, proteiinipitoisesta ruokavaliosta. Ravinnon kanssa en niin hirveän tarkka ole. Pyrin kyllä syömään monipuolisesti ja terveellisesti, en laske enkä punnitse ruokaani. Tästäkin voin kirjoitella joskus myöhemmin enemmän. Rahkat, raejuustot, ananas, banaanit ja viime aikoina avokado -himo iskenyt, maistuu :) Salaatit ja kasvikset jokapäiväistä ruokavalioo, myös. lihaa ja kalaakaan en välttele. Paino on pudonnut vuoden aikana n. 9kg, enimmilläni painoin ennen salilla käyntiä 78kg , nyt 69 kg , olen 170cm pitkä ja ihan tyytyväinen olen. Kaikista tyytyväisin olen siihen, miten keho kiinteytyy :) Vyötäröltä ja reisistä on sentit hävinneet mukavasti :)

Eilen nuorempi tytär viettikin synttäreitään kavereiden kesken, kävivät ulkona syömässä. Tänään täytyy alkaa valmistella huomiselle synttärijuhlia, ukki ja kummit ovat ainakin tulossa. Tiedossa siis leivontaa, täytekakkua ja myös jotain suolaista. Täytyykin tästä alkaa järjestelyhommiin. Mieheni lähtikin koiran kanssa lenkille, minä aloitan vähän siivoilla, haen sitten vanhemman tyttären poikakaverinsa luota kotiin, sitten päästään tyttöjen kanssa porukalla juhlavalmistelujen kimppuun :) 14 vuotta sitten oli pakkasta 25 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kun neitokaisemme syntyi, nyt -1 ja lunta-räntää sataa, mutta tästä alkaa kevättä kohti meneminen ja ihana tulppaanien aika on alkanut.

Jee, ensimmäinen kirjoitus elämäni ensimmäiseen blogiin tehty. Jatkoa seuraa, ihan vain jorinoita ja ehkä jotain Asiaakin tulossa, savolaisperheen ja yhden M:n elämänmenosta :)